+358 10 299 6030 digipool@digipool.fi

Voidakseni kommunikoida internetin ihmeellisessä maailmassa oli minun vuonna 1994 päätettävä kumpaa alkaisin käyttämään, Hotmailia vai Rocketmailia. En päätöstäni joutunut katumaan, vaikka kyllä Hotmailin käyttö on sittemmin jäänyt vähemmälle. Kymmenen vuotta myöhemmin, vuonna 2004, sain tutulta kutsun LinkedIn’iin. Täytin profiilin tarkemmin miettimättä mistä on kysymys ja arvaamatta kuinka paljon linkkaria tänä päivänä, 20 vuotta myöhemmin käytän. LinkedIn on itse asiassa tärkein työvälineeni… no toki puhelin ja sähköposti ovat tärkeitä myös.

En silti kirjoita olevani edelläkävijä kaikessa. Ei sellainen olisi tarkoituksenmukaista. Miksi singahdella sinne tänne tutkiman uutta, kun ajan voi käyttää tehokkaammin vakiintuneilla työkaluilla?

Tässä kirjoituksessa en halua yksityiskohtaisesti kertoa mitä kaikkea LinkedIn’in rekrytointiin tarkoitetuilla työkaluilla teen. Keskityn siihen mitä peruskäyttäjän kannattaa huomioida erityisesti, jos on vaikka teoreettisella tasolla aika ajoin kiinnostunut uusista työmahdollisuuksista. Netti on täynnä LinkedIn -asiantuntijoita ja ”asiantuntijoita”. En halua esiintyä sellaisena enkä muunakaan LinkedIn -vaikuttajana, vaan kirjoitan omia mielipiteitäni toimittuani pitkään henkilöstöresurssien parissa ja nykyisessä headhunter -roolissa.

LinkedIn -profiili kannattaa perustaa, sitä ylläpitää ja päivittää vaikka olisi päättänyt, että ei sitä halua mitenkään hyödyntää työnhaussa. Jos työssäsi edustat työnantajaasi erilaissa rooleissa, on todennäköistä, että profiilistasi katsotaan, kuka olet, mitä olet opiskellut ja mitä olet aiemmin työksesi tehnyt. Jos profiilia ei palvelusta löydy, voi se herättää ihmetystä. Olet aivan kuin firma, jolla ei ole nettisivuja. LinkedIn on nimenomaan itsensä brändäämistä, ei työnantajan, vaikka työnantajan asialla kommunikoitkin. Samalla välittyy toivottavasti positiivinen kuva työnantajasta. Profiilistasi pitää helposti klikkaamalla päästä työnantajan yritysprofiiliin. Oleellista on muistaa, että LinkedIn -käyttäjän ei ole välttämätöntä kerryttää tuhansia kontakteja eikä vastaavasti postata ’jotakin fiksua’ joka päivä. Tärkeää on, että profiilissa on paikkaansa pitävät tiedot ja jos ei työtä ole aikomus hakea, ihan koko CV:tä ei siellä tarvita. Jos postaat, älä hauku edellistä työnantajaasi tai työnantajia ylipäätään. Jos olet seniori, vältä työnantajien arvostelemista ikäsyrjinnän vuoksi – ei mitään negatiivista. Vaikka olisit poliittisesti aktiivinen, ei LinkedIn ole oikea foorumi sellaiseen. Oleellista on, että näyttäydyt positiivisena ja että sinun kanssasi on miellyttävää asioida niin se samalla palvelee päämäärääsi. Juuri tuo päämäärä eli tavoite onkin syytä määrittää itselle, sitten strategia sen saavuttamiseksi. Mikäli käytät valokuvaa, käytä sellaista, josta sinut tunnistaa. Voin vakuuttaa, että siitä on hyötyä. Joskus ihmettelin miten ihmiset, jotka olivat tulossa minua tapaamaan, tunnistivat minut jo kaukaa mennessäni hakemaan heitä receptionista.

Mikäli tavoitteena saada työtarjouksia LinkedIn’in avulla, on sanomattakin selvää, että ’Open to work’ –täppä kannattaa klikata profiiliin. Jos taas edellinen työsuhde on jo päättynyt tai juuri päättymässä, banneri #opentowork ehdottomasti ottaa käyttöön. Nämä eivät kuitenkaan riitä, sillä harvoin kukaan etsii osaajia pelkästään saatavuuden perusteella. Rekrytoija käyttää erilaisia kriteeriyhdistelmiä seuloakseen massasta helmiä. Jos kriteereitä on kovin monta, on haun lopputulema helposti nolla. LinkedIn kun ei voi sekään löytää tietoa, jota sinne ei ole tallennettu. Kun rekrytoija joutuu tekemään hakua vajain tiedoin, on tuloskin vajaa. Silloin todennäköisyys, että kysely tai tarjous – ylipäätään yhteydenotto – lähtee vääränlaiselle profiilille. Sinänsä ymmärrän tuskan, jos kysellään vääriin töihin, mutta suhteellisen helppoa on päivittää profiilinsa paremmin löydettäväksi niihin oikeisiin. Jos tähän kaipaat apua, kysy vaikka minulta. Myös kannattaa huomioida, että rekrytoijalla joka lähettää ”väärän tarjouksen/kyselyn” saattaa olla taskussa ”se oikeakin”. Siksi kannattaa vastata ja kertoa mikä olisi kiinnostavaa.